Suomalainen metsäperinne?

Metsäperinne – Thaimaan metsistä maailmanlaajuiseksi viisaudeksi

Metsäperinne syntyi Thaimaassa 1900-luvun alussa syvästä halusta palata Buddhan opetusten alkulähteille. Sen tavoitteena oli elvyttää yksinkertainen elämäntapa ja henkilökohtainen harjoitus, jota Buddhan varhaiset oppilaat toteuttivat yli 2500 vuotta sitten.

Gautama Buddhan elämäntarina liittyy monin tavoin luontoon ja metsiin. Buddha syntyi Lumbinin puutarhassa, saavutti valaistumisen bodhi-puun alla, opetti usein metsissä ja puistoissa ja kuoli sal-puiden alla. Buddhan opetuksissa toistuu ajatus vetäytymisestä luonnon rauhaan, jossa mieli voi rauhoittua ja todellisuutta voidaan tarkastella selkeästi.

Thaimaassa tämä ihanne alkoi saada uutta voimaa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Osa munkkiyhteisöstä koki, että luostarielämä oli monin paikoin muuttunut hallinnolliseksi ja opilliseksi, ja että intensiivinen meditaatioharjoitus oli jäänyt vähemmälle. Vastauksena syntyi liike, jossa munkit vetäytyivät viidakoihin elämään yksinkertaisesti keskittyen harjoitukseen.

Liikkeen keskeinen varhainen opettaja oli Ajahn Mun Bhuridatta, jonka oppilaiden kautta metsäperinne levisi laajasti erityisesti koillis-Thaimaassa. Harjoituksessa korostuivat yksinkertainen elämäntapa, munkkisääntöjen (Vinayan) tarkka noudattaminen, hiljaisuus sekä meditaatio luonnon keskellä. Inspiraatiota haettiin suoraan paalin kaanonin varhaisista buddhalaisista teksteistä. Näitä opetuksia ei kuitenkaan tarkasteltu vain teoreettisesti, vaan niitä käytettiin käytännön välineinä oman kokemuksen tutkimiseen ja sen ymmärtämiseen, miten mieli vapautuu kärsimyksestä.

Ajahn Chah – opettaja joka tavoitti maailman

Yksi metsäperinteen tunnetuimmista opettajista oli Ajahn Chah (1918–1992). Hän syntyi Koillis-Thaimaassa vaatimattomiin oloihin ja eli koko elämänsä hyvin yksinkertaisesti. Hänen opetuksensa tunnettiin erityisesti selkeydestä ja arkisista vertauksista, joiden avulla hän pystyi selittämään buddhalaisia opetuksia ymmärrettävästi ja inspiroivasti niin munkkien kuin maallikoidenkin keskuudessa. Hänen opetustyylissään korostui ajatus siitä, ettei meditaatio tarkoita ainoastaan hiljaa istumista yksin, vaan että tietoisuutta pyritään tuomaan myös ihmissuhteisiin ja kaikkeen muuhun arjen toimintaan.

Ajahn Chah’n luostari Wat Pah Pong alkoi vähitellen vetää puoleensa harjoittajia eri puolilta Thaimaata. Hänen vaikutuksensa laajeni ensin paikallisesti, sitten valtakunnallisesti ja lopulta myös kansainvälisesti. 1960-luvulta lähtien luostariin alkoi saapua yhä enemmän länsimaalaisia harjoittajia, mikä johti englanninkielisen kansainvälisen metsäluostarin perustamiseen.

Kun Ajahn Chah’n hautajaiset järjestettiin vuonna 1993, yli miljoona ihmistä kävi luostarissa kunnioittamassa hänen muistoaan. Tilaisuus keräsi paikalle myös Thaimaan kuninkaallisen perheen edustajia.

Metsäperinne maailmalla

Ajahn Chah’n elämäntyö osoitti, että Buddhan opetukset voivat puhuttaa ihmisiä yli kulttuuri- ja kielirajojen. Hänen oppilaidensa perustamia luostareita on nykyään yli 300 eri puolilla maailmaa, ja perinne on juurtunut vahvasti myös Aasian ulkopuolelle, muun muassa Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Australiaan.

Yksi tunnetuista nykyisistä opettajista on Ajahn Brahm, joka syntyi Lontoossa ja opiskeli Cambridgessa teoreettista fysiikkaa ennen kuin lähti Thaimaahan munkiksi. Saatuaan vihkimyksen Ajahn Chahin perinteessä hän siirtyi myöhemmin Australiaan, jossa hän toimii opettajana ja apottina Bodhinyana-luostarissa.

Elävä perinne tänään

Metsäperinne ei ole sidottu tiettyyn maahan tai kulttuuriin. Sen keskeiset harjoitukset – meditaatio, tietoisuuden kehittäminen ja yksinkertainen elämä – ovat osoittautuneet merkityksellisiksi ihmisille hyvin erilaisissa yhteiskunnissa.

Dhamma ry:n toiminta mahdollistaa metsäperinteen näkemyksiin, harjoituksiin ja opetuksiin tutustumisen suomeksi sekä niiden harjoittamisen yhdessä muiden kanssa. Yhdistyksellä on myös kunnia saada opetusta kahdelta Suomessa syntyneeltä munkilta, Ajahn Muditolta ja Bhikkhu ADFAlta

Elämää Bodhinyanan metsäluostarissa Australiassa.

Lyhyt dokumentti Dhammasara-luostarista.